Taloudellinen hyvinvointi päämäärämme

Jo 110 vuotta sitten Kalevan maljaan kaiverrettu ”Ruumiillinen ja taloudellinen hyvinvointi päämäärämme” toimii ohjenuoranamme edelleen.

Taloustietoa

Vuonna 2018 Kalevan vakavaraisuus oli edelleen vahva ja on reilut nelinkertainen suhteessa edellytettyyn tasoon.

Kalevalla on vahva asema suomalaisten henkivakuuttajana. Yhteistyöjärjestöjemme jäsenille ja heidän perheenjäsenilleen räätälöidyn Primus-henkivakuutuksen myynti kasvoi edelleen edellisvuodesta. Asiakkaidemme palveluiden kehittämisessä tärkeimpiä aiheita kuluneena vuonna olivat viestintä, digitalisoituminen ja tietosuoja-asetus.

Sijoitustoiminnan tuotto oli -3,5 %. Tulokseen vaikuttivat matala korkotaso ja loppuvuoden osakemarkkinan lasku.

Vuonna 2018 päättyneille säästövakuutuksille maksoimme lähes 31 miljoonaa euroa lisäetua, eli niin sanottua terminaalibonusta.



Vuosikertomukset